Artikkelin ingressi (SEO-kuvaus)
Tilapäisestä vaalimainoksesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta ELY-keskukselle. Vaalimainoksia saa pystyttää maanteiden varsille tilapäisinä ilmoituksina aikaisintaan kuukautta ennen varsinaista vaalipäivää. Vaalimainokset on otettava pois viimeistään viikon kuluttua tilaisuudesta.
Vaalimainosten sijoittamiseen maantien tiealueelle liittyy säädöksiä, jotka rajoittavat mainoksen ulkoasua ja sijoittamista. Siksi ennen mainoksen pystyttämistä on perehdyttävä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tienvarsimainonnasta ja ilmoittelusta antaman määräyksen lukuun 3 tai ELY-keskuksen vaalimainonnasta kertovaan verkkosivuun.
Artikkelin leipäteksti
Huomioi seuraavat asiat vaalimainontaan liittyen:
Vaalimainoksen ulkoasu
Maantien tiealueelle sijoitettavan vaalimainoksen leveys tai korkeus saa olla enintään 120 cm ja enimmäiskoko 1 neliömetri. Maisemaseikoista ja liikenneturvallisuussyistä johtuen vaalimainoksissa ei saa käyttää valoja, heijastavia materiaaleja eikä loistevärejä. Vaalimainokset eivät saa tien varrella olla muodoltaan, väriltään tai muutoin sellaisia, että ne saatetaan käsittää liikennemerkiksi.
Vaalimainoksen sijoittaminen
- Vaalimainos sijoitetaan tien poikkisuunnassa siten, että se on kokonaan vähintään yhden metrin etäisyydellä pientareen ulkoreunasta.
- Vaalimainokset on sijoitettava maanteiden varressa sellaisiin paikkoihin, joissa ne eivät haittaa liikenneturvallisuutta tai vahingoitu, kun tehdään tien hoitotoimenpiteitä. Tienpitäjä ei vastaa tienpitotöiden (esimerkiksi aurauksen) vaalimainoksille mahdollisesti aiheuttamista vaurioista.
- Vaalimainoksen saa kiinnittää valaisinpylvääseen, kunhan se tehdään siten, että pylvästä ei vahingoiteta.
- Vaalimainos on kiinnitettävä niin hyvin, että esimerkiksi tuuli ei kaada mainosta tai heitä sitä maantielle. Tienpitäjä ei korvaa irronneen vaalimainoksen aiheuttamia omaisuusvahinkoja. Jos vaalimainos kolhii irrotessaan esimerkiksi autoa, korvauksista voi sovitella suoraan ehdokkaan tai puolueen kanssa.
Vaalimainos voidaan poistaa maantien varresta, mikäli se on pystytetty ohjeiden vastaisesti tai se aiheuttaa vaaraa liikenteelle. ELY-keskukset valvovat alueillaan ohjeiden noudattamista ja alueen urakoitsijat poistavat tarvittaessa väärin sijoitetut vaalimainokset. Poistettua väärinsijoitettua vaalimainosta voi tiedustella Liikenteen asiakaspalvelusta Palauteväylän kautta.
Vaalimainosta sijoitettaessa ja poistaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta, ja ottaa huomioon muut maantien käyttäjät. Liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tilapäiset vaalimainokset tulee aina asettaa paikalleen siten, että liikenteelle aiheutetaan mahdollisimman vähän häiriötä. Varsinkin päätien reunassa vaalimainosten asettaminen ja huoltaminen tulee aina tapahtua jalankulku- ja pyöräilyväylän tai sivutien suunnasta.
Mainosten pystyttäjien on hyvä käyttää heijastinliiviä tai muuta näkyvää vaatetusta tiealueella liikkuessaan. Mainosten pystyttäminen ei anna oikeutta ajaa, pysäyttää tai pysäköidä apuna käytettävää ajoneuvoa säännösten vastaisesti.
Vaalimainosta EI saa sijoittaa muun muassa:
- Moottori- ja moottoriliikenneteiden varteen
- Pääkaupunkiseudulla kehäteiden (Kehä I, II ja III), Hämeenlinnanväylän (vt 3) tai Hakamäentien (mt 100) varteen
- Risteysalueille tai ajoratojen väliselle erotusalueelle (vaalimainos ei saa olla 100 metriä lähempänä risteysaluetta)
- Liikennemerkkeihin tai samaan pylvääseen liikennemerkin kanssa
- Liikennemerkkien läheisyyteen (vaalimainosta ei saa sijoittaa 30 metriä lähemmäksi liikennemerkkiä tai 50 metriä lähemmäksi, jos tien nopeusrajoitus on vähintään 80 km/h)
- Liikennemerkillä merkitylle ohituskieltoalueelle
- Maantien siltoihin, siltojen kaiteisiin, riista-aitoihin, meluaitoihin tai pysäkkikatoksiin
- Junaradanvarrelle tai asemalaiturille
Trafcomin määräyksessä on määritelty paikat, joihin vaalimainosta ei saa sijoittaa. Katso tarkempi lista kielletyistä paikoista ELY-keskuksen nettisivulta.
Lisätiedot:
- Vaalimainonta maantien varrella (ELY-keskus)
- Määräys tienvarsimainonnasta ja ilmoittelusta (pdf, Traficom) Luku 3: Tilapäiset ilmoitukset
- Voinko järjestää vaalitapahtuman valtion tiealueella tai asemalaiturilla? (Palauteväylä)
- Vaalimainosten sijoittelussa tulee huomioida liikenneturvallisuus (Traficom)
- Suomen Kuntaliiton yleiskirje (Kuntaliitto)
- Vaalimainokset nousevat teiden varsille - myös autosi voi reagoida niihin (Traficom)