Miten ja mistä voi saada vesiliikenteen rajoituksen?


Artikkelin ingressi (SEO-kuvaus)

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom päättää yleisten vesiväylien ja muiden vesialueiden kielloista ja rajoituksista. Yleisimpiä rajoituksia ovat nopeusrajoitukset ja aallokon aiheuttamisen kieltorajoitukset. Kielto tai rajoitus voidaan antaa esimerkiksi liikenteen tai ympäristön suojaamisen vuoksi.

Artikkelin leipäteksti

Vesiväylänpitoa sääntelevänä viranomaisena Traficom voi kieltää tai rajoittaa vesikulkuneuvolla liikkumisen määrätyllä vesialueella määräajaksi tai toistaiseksi. Samoin virasto voi kieltää myös tietynlaisen moottorikäyttöisen vesikulkuneuvotyypin käytön tai rajoittaa sen käyttöä.

Väyläviraston verkkosivuille on listattu voimassa olevat vesiliikenteen kielto- ja rajoitusalueet. Rajoitukset on merkitty maastoon. Vesikulkuneuvolla liikkujien tulee aina ottaa huomioon muu vesiliikenne, muut vesistön käyttäjät ja ympäristö.

Vesiväylien kieltoja tai rajoituksia haetaan Traficomista – päätökset ovat maksullisia

Uutta kieltoa tai rajoitusta haetaan Traficomista. Samalta taholta haetaan myös muutosta aiemmin annettuun päätökseen.

Esimerkiksi kunta tai kuntalainen voi tehdä esityksen kielloksi tai rajoitukseksi. Esityksen voi tehdä myös sellainen viranomainen, yhteisö tai vesialueen omistaja, jota asia koskee. Kiellon tai rajoituksen määräämisen voi panna vireille myös Väylävirasto, Traficom tai alueellinen elinvoimakeskus.

Rajoituksiin ja kieltoihin liittyvät asiat käsitellään hakemusten kautta. Päätökset ovat maksullisia, päätöksen hinta on 670 euroa. Ajankohtaisen hintatiedon voi tarkistaa Traficomin verkkosivuilta. Asiaa kannattaakin edistää esimerkiksi kunnan tai vesialueen omistajan kanssa.

Kiellon tai rajoituksen merkitsemisestä yleisellä kulkuväylällä vastaa väylänpitäjä ja muualla se kunta, jonka aluetta kielto tai rajoitus koskee.

Lue lisää: