Mitä EuroVelo tarkoittaa?


EuroVelo on Euroopan pyöräilyliiton edistämä hanke, jonka avulla kehitetään Euroopan laajuista pyöräilyreittiverkostoa. Tähtäimessä on lopulta lähes 90 000 kilometrin mittaisen pyöräilyreitin perustaminen. EuroVelo-reitit kulkevat Euroopan läpi ristiin rastiin - Suomessa kulkevia reittejä ovat 7, 10, 11 ja 13.

Suomessa kulkevia EuroVelo-reittejä on osin jo opastettu virallisin opastein. Esimerkiksi EuroVelo 10 -reitti, joka kulkee Suomessa Vaalimaalta Tornioon rannikkoa myötäillen, on opastettu muun muassa Helsingistä Turkuun ja Helsingistä Vaalimaalle. EuroVelo-reittien opastamiseen käytetään tieliikennelain mukaisia pyöräilyn opastusmerkkejä. Ne erottaa EuroVelo-tunnuksesta, jossa käytetään Euroopan unionin tähtiä.

Reittejä suunnitellaan esimerkiksi turvallisuus ja reitin jatkuvuus silmällä pitäen. Reitteihin sisällytetään olemassa olevia pyöräteitä ja -reittejä ja niitä pyritään yhdistämään toisiinsa. Reitillä pyritään huomioimaan myös matkailulliset kohteet, jolloin paikalliset nähtävyydet ja tärkeät pysähdyspaikat ovat saavutettavissa.

Reitit kulkevat maantieverkolla, mutta osin myös katuverkkoa pitkin kuntien keskustoissa sekä lyhyitä osuuksia yksityistieverkolla. Maantie- ja yksityistieosuuksilla reittiä pyöräillään pääasiassa tien pientareella, mutta reitillä on myös tieosuuksia, joissa on erillinen kävely- ja pyöräilyväylä.

EuroVelo-reitit kehittävät pyörämatkailua ja kannustavat arkiliikkumiseen

Pyörämatkailun suosio on ollut viime vuosina nousussa. Liikkumismuoto on mainio, kestävä mahdollisuus tutustua kohteisiin ja palveluihin. Pyörämatkailua edistetään myös kansallisesti - se on yksi kansallisen Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteistä.

EuroVelo-reittejä voi käyttää kaukoretkeilyyn, mutta ne ovat oiva tapa arkiliikkumiseen ja päivittäisiin matkoihin. Tietoa eri reiteistä löytyy esimerkiksi EuroVelon kansainväliseltä sivustolta. Kansainvälisiä reittejä kehitetään paikallisten ja valtiollisten toimijoiden toimesta. Reitille lähtijän kannattaa selvittää sekä reitin kulku että sen palvelut etukäteen.

Suomen EuroVelo-reitistön virallisena koordinoijana toimii vuonna 2020 perustettu Pyörämatkailukeskus. Bikeland-sivustolta löytyy tietoa pyörämatkailukohteista ja -reiteistä sekä tietoa pyörämatkailun kehittämisestä.

 

Lisätiedot: